ANTTI KNUUTTILA

ANTTI KNUUTTILA

MIELIPITEISSÄÄN JA NÄKEMYKSISSÄÄN VAHVA, MUTTA HARVOIN EHDOTON 

Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa numerolla 161

Suomi, Eurooppa ja koko maailma elää murrosaikoja. Pandemiat, Ukrainan sota ja muuttuva ilmasto asettaa meidät tilanteeseen, jossa tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Suomi on pieni osa kokonaisuutta, mutta samalla riippuvainen ympäröivästä todellisuudesta. Vientivetoisena taloutena meidän on välttämätöntä olla aktiivisia ulospäin.

Myös kotimaisia haasteita tulevaisuudelle riittää. Ikääntyvä väestö, kasvava eriarvoisuus ja nousevat elinkustannukset ovat kysymyksiä, joihin meidän on lähitulevaisuudessa kyettävä vastaamaan. Meitä vaivaa pitkäaikaistyöttömyys ja samalla työvoimapula, joiden ratkaiseminen on aivan keskeistä. 

Suomi tunnetaan tasa-arvoisena valtiona, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus tavoitella hyvää elämää omista lähtökohdistaan huolimatta. Luotamme toisiimme ja heikommasta pidetään huolta. Luottamus ihmisiin, instituutioihin ja tulevaisuuteen rakentaa turvallisuutta.   

Meillä ei ole mahdollisuutta sulkea silmiä ja istua odottamassa parempaa huomista. On tehtävä tekoja, joilla rakennetaan reilumpi huominen meille kaikille, ei harvoille! 

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts.
Click to show error
Error: Server configuration issue